Dirty Neverland



nimi Dirty Neverland "Dinna" omistaja Dannie, mail
rekisterinro VH12-029-0316 tuoja turjake, mail
rotu & skp Suomalainen ratsuponi (75%) syntynyt 02.04.2012, ikä
tuntomerkit Ruunikko, otj vsk,iti painotuslaji Esteratsastus
säkäkorkeus 146cm koulutustaso 100cm

Dinna tuli talliini ensimmäisenä hevosena noin neljän vuoden iässä. Tamman löysin lähes sattumalta, kun netissä selailin hevoshuutokauppoja. Päätin sitten, että kai sitä täytyy ainakin lähteä katsomaan hyvän huutokaupan löydettyäni, että minkälaisia hevosia on tarjolla. Lähes heti huutokauppaan saavuttuani huudettavaksi ilmestyi kaunis, ruunikko tähtipää ratsuponitamma. Rahaa oli taskussa eikä valmistuneessa tallissa vielä yhtäkään hevosta, joten mietin, että miksi en nyt alkaisi sitten huutamaan tammaa omakseni. Ja niin kävikin. Taistelu oli kova, sillä varmasti tamman ulkonäön ja siitä kerrotun luonteen perusteella moni halusi tämän siron, suurikokoisen ja nuoren ponin omakseen. Tammaa kuvailtiin erittäin helppohoitoiseksi, ystävälliseksi ja peruskoulutetuksi. Lapsetkin tällä kuulemma pystyivät ratsastamaan, ja lasten ratsuna olikin entisessä kodissaan ollut. Kilpailusta tuli tiukka, mutta lopulta, sopuhintaankin vielä, tamma lähti mukaani. Sitten vain tyttöön tutustumaan huutokaupan jälkeen, ja hyvälle ystävälle soittamaan, että taidan sittenkin tarvita sitä hevosautoa tänään lainaksi..

                 

kuvien © dannie, älä kopioi!
Dinna on virtuaalihevonen!

Luonne

Yleisesti ottaen Dinna on ehkä hieman itsepäinen, ponimainen tamma. Se ei ole ilkeä missään tilanteessa, kenellekään, sillä on vain omat mielihalunsa ja tarpeensa. Nuorimmatkin uskaltaa huoletta antaa tätä tyttöä rapsutella ja ratsastella, sillä Dinna kunnioittaa ihmisiä, pienempiäkin, enemmän kuin yksikään hevonen mitä olen lyhyen elämäni aikana nähnyt. Se ei ehkä ole juuri laukkaa harjoittelevalle junnulle paras ratsu, sillä ponimaisen luonteensa vuoksi tammaa pitää osata käskeä. Se ei anna mitään ilmaiseksi kenellekään, mutta kun oikea ratsastaja löytyy, tyttö heittäisi vaikka kuperkeikkoja jos ratsastaja niin käskisi.
Dinna soveltuisi lähes kenelle tahansa ensimmäiseksi hevoseksi. Se on tasainen, järkkymätön, kuuliainen ja ennen kaikkea ystävällinen. Hoitaessa se seisoo kiinni sidottuna kiltisti, lepuutellen vuorotellen jokaista jalkaansa silmät ummessa. Kuka tahansa siis pystyy hoitamaan tätä ponia. Myös talutus, mihin vain ja missä vain onnistuu, tamma ei säiky maastossa yksinkään kulkiessaan puskamörköjä, vaikka välillä saattaa viereisellä pellolla jylisevää puimuria pysähtyä katsomaan. Mutta ei ikinä tarvitse pelätä, että Dinna ottaisi askeltakaan mihinkään suuntaan, tämä tamma ei vain yksinkertaisesti lähde mihinkään, jos sinä et niin halua. Vesileikit ovat Dinnan päivän kohokohta. Se rakastaa uimista, veden loiskuttelua, ranta-aallokossa kirmaamista ja kaikkea muutakin mikä vain liittyy veteen..
Ratsastaessa tamma on omapäisempi. Alkeisratsastajille oikea luottoratsu, jos et havittele Dinnaa asettumaan kulmiin ja kulkevan peräänannossa lisättyä ravia, tai tekevän laukanvaihtoja joka kolmannella askeleella, niin Dinna on sinulle unelmaratsu. Se on hieman tahmea ilman kunnon verryttelyjä, ja aina, missä tahansa tilanteessa, enemmänkin laiska kuin energinen. Jos taas haluat herkkää ja temperamenttista ponia kilparadoille, tämä tamma ei ole sinun valinta. Kyllähän Dinnalla kisataankin, jatkuvasti, mutta silloin tammalla on oltava kokeneempi ratsastaja. Kouluradat menevät yhdeksi huutamiseksi, mikäli et saa ponia verryttelyssä kunnolla liikkeelle. Esteistä tamma pitää, mutta siinäkin on tietenkin ongelmansa. Ponin tosiaankin ollessa enemmän laiska kuin energinen, esteet tippuvat aivan varmasti samaa vauhtia mitä ne ylität. Tältä vältyt, mikäli ratsastat esteelle aina suoraan ja ponilla on hyvä tempo päällä. Ei Dinna kiellä eikä kiertele, se vain hyppää hieman.. Laiskasti.
Kaikin puolin Dinna on varmasti monenkin ihmisen unelmaponi, kunhan ensin opettelee tekniikan, miten tamman kanssa tulee pelata.


Sukutaulu & sukuselvitys

Dirty Neverland
Suomalainen ratsuponitamma, 146cm
rn, 0 jälkeläistä
ISÄ Aragoni II
New Forest-ori, 144cm
rn, 8 jälkeläistä
ISÄNISÄ Eragon
New Forest-ori, 145cm
ISÄNEMÄ Esmeralda II
New Forest-tamma, 142cm
EMÄ Dirty Diana
Ratsuponi (50%), 154cm
m, 2 jälkeläistä
EMÄNISÄ Dloblodiuo
Ratsuponiruuna (50%, nf/xx)
EMÄNEMÄ Dressi' Me Down
Ratsuponitamma (50%, nf/x)

Dinnan isä, Aragoni II on mahtava ilmestys, niin koulu- kuin estekentillä. Ori on vielä nuori, kilpailuikäinen poika eikä ole tarjolla jalostukseen kuin harvoille ja valituille tammoille. Tämä "pikkumies" on ansioitunut ja kehuttu niin lennokkaista liikkeistään kuin mahtavasta luonteestaan sekä ulkomuodostaan. Se on tällä hetkellä nuoren naisen ratsuna, ja sijoittunut jo yli 30 estekilpailussa! Luonteeltaan kuin pieni pieni nallekarhu, mutta kova esittämään.
Isänisä, Eragon on jo vanhempi papparainen, jolla on lähestulkoon 60 varsaa. Ori viettää ansaittuja eläkepäiviään kunnioitettavan 26-vuoden iässä synnyintilallaan virtuaalisella Ypäjällä. Eragon sijoittui hyvin kilpailu-uransa aikana este- ja kenttäratsastuskilpailuissa. Ori muistetaan aina kauniista ruunikosta väristään ja upeista, paksuista jouhistaan.
Isänemä, Esmeralda II on ratsastuskoulun ponina reilun kymmenen vuotta toiminut, äärettömän kiltti ja lapsiystävällinen luottoponi. Sittemmin yksityiseen käyttöön myyty tamma on tehnyt kolme varsaa, joista Aragoni II on viimeinen. Tamma viettää eläkepäiviä.

Dinnan emä, Dirty Diana on nuoruusvuosinaan Saksasta tuotu ponitamma. Saksassa tamma oli hyppinyt hyvin sijoittuen jopa 115cm korkeita esteitä, Suomeen poni tuotiin yksityiskäyttöön noin kahdeksanvuotiaana. Tammalla kumminkin todettiin paha hankosidevamma jo ensimmäisinä vuosinaan Suomessa, joten kisaaminen loppui tämän ponin kohdalla siihen.
Emänisä, Dloblodiuo, oli erikoinen ori. Hyvin täysiverisen rakenteen omaava, tulinen poika, joka sai yhden ainoan varsan, ja sekin oli täysi vahinko. Ori ei silti huono ollut ollenkaan, se sijoittui melko hyvin pienissä koulu- ja esteluokissa ja ruunattiin jo nuorena. Emänemä, Dressi' Me Down oli tamma, joka ei ikinä kisannut elämässään yhtä ainoaa kisaa. 24-vuoden ikäisenä vanhuuteen menehtynyt tamma toimitti lähes koko elämänsä perheratsun virkaa. Se oli hyväluonteinen ja rakastettava, kuka tahansa pystyi tätä tammaa käsittelemään.


Jälkeläiset

Dinna ei ole vielä tarjolla siitoskäyttöön.


Kilpailutulokset

Ainoastaan sijoitukset on merkitty!
pvm - järjestävä talli (kutsun osoite) - luokka - sijoitus

VILLIT
31.08.2012 - (kutsun osoite) - Helppo B - 2/5

05.01.2013 - (kutsun osoite) - 70cm - 2/9
01.01.2013 - (kutsun osoite) - 90cm - 3/9
31.12.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 1/23
25.12.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 2/21
31.08.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 2/5
31.08.2012 - (kutsun osoite) - 60cm - 2/5
18.08.2012 - (kutsun osoite) - 70cm - 1/10
ERJ
01.01.2013 - (kutsun osoite) - 80cm - 3/50
18.09.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 3/68
17.09.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 2/30
16.09.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 2/50
15.09.2012 - (kutsun osoite) - 80cm - 3/76
15.09.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 6/50
15.09.2012 - (kutsun osoite) - 80cm - 1/50
12.09.2012 - (kutsun osoite) - 100cm - 3/50
31.08.2012 - (kutsun osoite) - 80cm - 1/49
KRJ
25.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 5/40
17.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 3/40
14.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 6/40
13.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 5/40
11.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 2/40
10.02.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 4/40
17.01.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 4/40
09.01.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 6/40
05.01.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 2/30
04.01.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 2/40
01.01.2013 - (kutsun osoite) - Helppo C - 5/40
31.12.2012 - (kutsun osoite) - Helppo C - 6/40
24.12.2012 - (kutsun osoite) - Helppo C - 4/40

Omistajan kertomaa


KESKIVIIKKO, 9.1.2013 Tämä vuosi on ollut, ja tulee olemaan ensimmäiselle virtuaaliponilleni erikoisen tapahtumarikas. Istuin ratin takana, vanhassa, mutta uskollisesti palvelleessa sinisessä Scaniassani. Autoon meni neljä hevosta, mutta tällä kertaa takanani olevan väliseinän takaa kuului yksi vain vaimea hörähdys. Hymyilin itsekseni kun mietiskelin, kuinka hyvä ostos tämä pullanpyöreä ja ruskea ponitamma on minulle ollut. Dinna tiesi, että pian ollaan taas kotipihassa, pitkän aviomiehenhakureissun jälkeen.